På rymmen med Mari

Kirjoitan kiukkutekstini normaalista Peppi-kirjoista lainatuista otsikoista poiketen. En ole menettänyt vielä uskoani kansankotiin, siksi haluan erottaa tämän tekstin muista. ;)

Västeråsista tuntuu olevan mahdoton löytää tällä hetkellä käytettyä, edullista fillaria. Noh, minä vaihdoin kaupunkia ja soittelin Uppsalaan yhdestä fillarista (no okei Tiia soitteli, mut se mies ei silloin vastannut ja sit se soitti seuraavana päivänä takas ja mä vastasin). Peter lupasi pyörän ilmaiseksi, sillä pyörään pitää vaihtaa takarengas. No hei, mä oon halunnu mennä Uppsalaan ja kotiin tuomiseksi sieltä olis vielä pyöräkin!

Maanantaina otimme ja lähdimme Uppsalaan Sannan ja Katin kanssa. Uppsalassa tarkistin vielä, että tuleeko pyörästä jotain lisämaksuja bussissa tai junassa. Ei tule ei, koska kumpaakaan niistä ei saa ottaa fillaria mukaan! Hetken kaupungissa tsuijailun jälkeen päätin kuitenkin lähteä hakemaan pyörän ja luottaa ruotsalaisten äärimmäiseen konfliktien pelkoon. Jos heittäydyn bussissa riittävän hankalaksi niin lopulta kuski antaa minun ottaa pyörän mukaan.

Noh, otin sitten paikkarin kohti Ulleråkeria ja sovin treffit Peterin kanssa. Peter olikin huomattavasti komeampi ja nuorempi ruotsalaisjantteri kuin olin kuvitellut. Hän täytti pyörän kumit, opasti takaisin keskustaan ja toivotti onnea bussikuskin kanssa.



Loistavan suunnitelman ja opeteltujen fraasien kanssa sitten reteilin itseni bussin takaovesta sisään. Kuski aloitti heti huutelun. Vaihdoin hienot ruotsin kieliset fraasit englannin kieliseen kiukutteluun ja syyllistämiseen. Kymmenen minuutin kiukkuamisen jälkeen hävisin taistelun.....

.....otin pyörän nakkasin sen pysäkille ja palasin etovesta nenä pystyssä takaisin. Leimasin lippuni ja meinin haukkumaan kaikki hurrit paikalleni..... Paitsi, että mua hymyilytti, koska olin onnistunut myöhästyttämään bussia kymmenen minuuttia, ja niin iso myöhästyminen taitaa olla ruotsalaiselle jo kuolemansynti.

Sen pituinen se.




P.S. Jos tarviit fillairii ni älä hesitate to hakee semmosta Uppsalan bussiasemalta....ei oo ees lukossa ;)

Tjänare!










Täällä mä nyt oon ja täällä mä haluunki olla!

Joskus silloin....
päätin, että jos sitä ei nyt lähde niin milloin sitten. Lyhyen arpomisen jälkeen Ruotsi tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä ruotsin taitoni kaipaa melkosesti petraamista ja lyhyt matka Suomeen tuntui helpommalta vaihtoehdolta vaimolle ja koiran emännälle. Paperit sisään ja katse kohti Ruotsia.

Ei muuten tarvinut kilpailla kenenkään kanssa Ruotsin vaihtopaikasta ;)

Tänään....
on melkein kaikki jo laukussa ja tunteet seilannu hyvästä fiiliksestä itkeskelyyn ja takaisin. Tuntuu hassulta kun ei tiedä mistään mitään ja se on kyllä varmaan myös kaikkeista hienointa tässä koko lähtemisessä.

Toisaalta tuntuu vaikealta lähteä ja pelottaakin. Vaikka viisi kuukautta onkin loppupelissä todella lyhyt aika, niin moni asia ehtii siinä välissä kuitenkin muuttua. Toivottavasti parempaan suuntaan!

Itse siellä oleminen ei pelota, sillä sen verran itseäni tunnen, että yksin en jää ja hauskaa osaan pitää :)

Huomenna....
pakkaamme Juuson auton Noran ja Jaakon kanssa ja asetamme navigaattoriin määränpääksi Turkkunen ja lähdemme matkaan.

Aamulla heräämme Tukholmassa ja vedämme pitkää tikkua, kuka ajaa. Luottaen joko navigaattoriin tai Jaakon suuntavaistoon hyvistä maisemareiteistä, päädymme toivottavasti mielikuvakaupunkiin, Västeråsiin.

Sinne siis ja kiva niin!